Lähetys- ja postituspussit

Laadukkaat ja kestävät postituspussit lukuisin eri kustomointimahdollisuuksin! Omalla painatuksella varustetut pussit sopivat erinomaisesti tekstiilien lähetykseen. Valikoimassamme on lähetyspusseja kierrätysmuovista, muovista ja paperista.

Olipa kyseessä ensimmäisten postituspussien tilaaminen tai nykyisten ratkaisujen päivittäminen, tarjoamme aina luotettavaa ja räätälöityä palvelua.

Pakkaa paremmin.

Pakkaa.fi on Suomen monipuolisin ja modernein pakkausten ammattilainen. Tarjoamme innovatiivisia ja vaikuttavia ratkaisuja pakkaamiseen jo 10 vuoden kokemuksella.

Lähetys- ja postituspussit
Sini logo
Billebeino logo
Coolhead logo
RFSU logo
Pouttu logo
Swappie logo
Jungle juice logo
Kärkkäinen logo
Dick Johnson logo
Eltel logo
Autodude logo
Bauhaus logo
Postituspussit Fiorella ensivaikutelma

Postituspussi antaa tärkeän ensivaikutelman tuotteestasi

Verkkokauppa kasvaa jatkuvasti ja pakkaus on monesti se ensimmäinen asia jonka asiakas fyysisesti näkee tilatessaan tuotteita. Monet tuotteet vaativat lähetykseen pahvilaatikon, mutta pienemmät tuotteet ja esimerkiksi vaatteet tai muut tekstiilit kannattaa monesti lähettää postituspussissa, kuplapussissa tai kartonkikuoressa. Tyylikäs pakkaus korostaa sisällön arvoa!

Onko mielessänne brändinne ja tuotteenne mukaisesti suunnitellut postituspussit? Ota meihin yhteyttä ja toteutetaan ne yhdessä! Voit olla meihin yhteydessä täyttämällä yhteydenottokaavakkeen, soittamalla numeroon +358 40 359 0108, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen myynti@pakkaa.fi.

Pyydä tarjous postituspusseista

Asiakasreferenssi:

Disturb.fi postituspussi ja pahvilaatikot

”Käytämme Pakkaa.fi:n valmistamia postituspusseja sekä pahvilaatikoita verkkokauppamme lähetyksissä. Olemme tehneet yhteistyötä jo yli 5-vuotta ja kaikki pakkausten suunnittelusta valmistukseen ja toimitukseen on sujunut sopimuksemme mukaan ja aikataulussa. Voimme suositella yhteistyötä Pakkaa.fi:n kanssa!”

Petri Skinnari / Disturb.fi

Oikein suunnitellut lähetyspakkaukset erottuvat edukseen, lisäävät myyntiä ja nopeuttavat pakkaamista. Haluatko teidän yritykselle näyttävät ja mieleenpainuvat lähetyspussit ja -laatikot jatkossa aina ajallaan?

Pyydä tarjous postituspusseista
Disturb.fi postituspussi
Pakkaa.fi tarjouspyyntö

Keskustele asiantuntijamme kanssa!

Me Pakkaa.fi:llä tarjoamme palveluita ja ratkaisuja pakkaamiseen jotka ylittävät odotuksesi. Oli kyse sitten uudesta tuotteesta tai haluat kehittää nykyisiä pakkausratkaisuita, asiantuntijamme on käytössäsi.

Varaa alta veloitukseton tapaaminen ja anna meidän löytää täydellinen ratkaisu projektiisi.

Sini logo
Eltel logo
Jungle juice logo
Swappie logo
Bauhaus logo
Pouttu logo

Autamme esimerkiksi näissä asioissa:

  • Pakkaus uudelle tuotteelle
  • Nykyisten ratkaisujen kehittäminen
  • Edullisempi ja tehokkaampi pakkaus
  • Pakkauskokonaisuudet ja logistiikka
Varaa konsultaatio tästä

Kustomointimah­dollisuudet

Postituspussin kustomointimahdollisuudet ovat erittäin monipuoliset. Alta näet eri mahdollisuuksia:

Disturb Clothing postituspussi Omat mitat

Omat mitat

Pussi voidaan mitoittaa juuri sopivaksi tuotteelle tai tuotekokonaisuudelle. Useimmille verkkokaupoille riittää 2-3 erikokoista pussia.

Disturb Clothing postituspussi Materiaali

Materiaali

Materiaalin laatu, paksuus ja vahvuus valitaan kulloiseenkin tarpeeseen sopivaksi. Pyrimme aina tarjoamaan mahdollisimman ekologista, mutta silti kestävää materiaalia.

Disturb Clothing postituspussi Painatus

Painatus

Painatus on yksi tärkeimmistä pussin ulkonäköön vaikuttavista tekijöistä. Pussiin voidaan painaa logoja sekä sloganeita tai esimerkiksi tieto kierrätysmateriaalin käytöstä pussin materiaalissa.

Disturb Clothing postituspussi Kantokahva

Kantokahva

Kantokahva on tärkeä ominaisuus varsinkin isommissa pusseissa. Kantokahvan avulla pussi on myös kävelevä mainos kun asiakkaasi kantaa sitä mukanaan.

Disturb Clothing postituspussi Suljenta

Suljenta

Lähes kaikissa lähetyspusseissa on hot-melt liimanauhasuljenta. Sen avulla pussi on helppo ja nopea sulkea pakatessa ja pysyy varmasti kiinni koko toimitusketjun ajan.

Disturb Clothing postituspussi Tuplasuljenta

Tuplasuljenta

Tuplasuljennalla mahdollistat asiakkaallesi helpommat ja ekologisemmat palautukset. Pussi on helppo sulkea uudelleen ja palautus voidaan näin tehdä samassa pussissa.

Lisäksi voit myös päättää näistä ominaisuuksista:

  • Pakkaus- ja sulkumenetelmät
  • Perforointi tai mikroperforointi helpottamaan pussien avaamista
  • Erillinen läpinäkyvä lokero/pussi esim. lähetyslistalle
  • Ilma-aukot
  • Avaus- ja sulkumenetelmät
  • Pohjavekki helpottamaan suurempien tuotteiden pakkaamista
  • Sivu- tai pohjasaumaukset
  • Viivakoodit ja juoksevat numeroinnit

Onko vielä muita toiveita?

Kysy mahdollisuuksista
PTVGEAR musta postituspussi

Valmistamme monia erilaisia pusseja:

Postituspussit (kierrätysmuoviset)

Postituspussit (kierrätysmuoviset)

Postituspussi on edullinen ja kestävä valinta erityisesti tekstiilien lähetykseen. Pussit voidaan räätälöidä esimerkiksi omilla mitoilla ja painatuksella.

Postituspussimme valmistetaan monikerroksisesta ja korkealaatuisesta LDPE-muovikalvosta, joka suojaa lähetyksen mekaanisilta vaurioilta ja kosteudelta. Co-Ex läpinäkymätön kalvo suojaa lähetyksen uteliailta silmiltä ja hot-melt liimanauhasuljenta sulkee pussin niin tiukasti, että se on mahdotonta avata vahingoittamatta sitä. Tämä tarkoittaa, että kukaan toimitusketjun aikana ei pääse tutkimaan lähetyksen sisältöä huomaamatta.

Postituspussi on erittäin edullinen vaihtoehto esimerkiksi tekstiilien lähetykseen ja sopiikin hyvin esimerkiksi vaateverkkokaupoille. Muoviset postituspussit on mahdollista teettää omilla mitoilla ja paksuudella, painatuksella, kantokahvalla, tuplasuljennalla, perforoinnilla tai mikroperforoinnilla jne.

Erittäin vahvat LDPE-kierrätysmuovista valmistetut postituspussit ilman kustomointia voit tilata suoraan verkkokauppamme kautta. Katso kokovaihtoehdot ja tarkemmat tuotetiedot kierrätysmuovisten postituspussien tuotesivulta.

Paperiset postituspussit

Postituspussit / rahtipussit

Kestävästä ja ekologisesta voimapaperista valmistettu postituspussi voidaan valmistaa sopivilla mitoilla ja brändinne mukaisella painatuksella.

Paperiset postituspussit tunnetaan ammattipiireissä nimellä rahtipussit. Rahtipussit on valmistettu kestävästä ja ekologisesta voimapaperista. Tehokasta suojaa tuotteille tarjoava paperinen postituspussi soveltuu monipuoliseen pakkaamiseen ja yksi nopeimmista tavoista pakata esimerkiksi verkkokaupan tilaukset.

Tuote on myös mahdollista valmistaa tuotteillenne sopivilla mitoilla ja brändinne mukaisella painatuksella. Katso verkkokaupan tuotesivu.

Kuplapussit

Kuplapussit

Kuplamuovilla vuorattu kirjekuori on kevyt, kestävä ja kustannustehokas lähetyskuori, joka suojaa tehokkaasti naarmuilta, kolhuilta ja kosteudelta.

Valikoimastamme löytyvät myös monipuolisesti kustomoitavat kuplapussit ja Extra Strong -kuplapussit. Kuplamuovilla vuorattu kirjekuori on kevyt, kestävä ja kustannustehokas lähetyskuori, joka suojaa lähetystä tehokkaasti naarmuilta, kolhuilta ja kosteudelta. Tutustu tuotteisiin tarkemmin kuplapussit -sivullamme.

Minigrip-pussit eli salpapussit

Salpapussien avulla irtotavarat on helppo kerätä pussiin ennen lähetyspussiin pakkaamista. Ne käy myös varaston ja toimipisteen sisäiseen käyttöön. 

Minigrip-pussit eivät itsessään sovellu postilähetyksille, mutta etenkin irtotavarat on helppo keräillä pussiin ennen postituspussiin pakkaamista. Salpapussit sopivat myös varastojen ja muiden toimipisteiden sisäiseen käyttöön. Meiltä saat tilattua minigrip-pussit omilla mitoilla max. 700x700mm kokoon saakka, myös omalla painatuksella.

Tutustu valikoimamme Minigrip-pusseihin tarkemmin tuotesivulla. Räätälöityjen tilausten kohdalla, ota yhteyttä suunnittelupalveluumme.

Lähetyslistapussit

Itsestään kiinnittyvä lähetyslistapussi lähetteille, rahtikirjoille tai muille kuljetuksen mukana tuleville asiakirjoille. Valmistettu läpinäkyvästä PE-muovista.

Itsestään kiinnittyvä lähetyslistapussi lähetteille, rahtikirjoille tai muille kuljetuksen mukana tuleville asiakirjoille. Lähetyslistapussi on valmistettu läpinäkyvästä PE-muovista jolloin asiakirjat ovat hyvin näkyvillä. Viivakoodit ja QR-koodit ovat hyvin luettavissa pussin läpi.

Pusseissa käytetty ekologinen HotMelt-liima takaa pysyvän kiinnityksen erilaisille pinnoille myös vaihtelevissa sääolosuhteissa kuten kosteassa ja kylmässä. Pussit saatavilla standardimitoilla C4, C5, C6 ja LD sekä tarvittaessa mittatilauksena ja omalla painatuksella jopa 6:lla värillä.

Vaahtopussit

Vaahtopussit

Vaahtopussi on vaihtoehto perinteiselle kuplapussille. Kuoren vaahto ja vahva paperi suojaa erityisen herkkiä tuotteita vahingoittumiselta.

Vaahtopussit ovat vaihtoehto perinteisille kuplapusseille. Pussit on valmistettu kestävästä 140gsm FSC-sertifioidusta kraft-paperista sekä polyeteenivaahdosta, joka suojaa tehokkaasti sisältöä.

Pehmustetun kirjekuoren vaahto suojaa erityisen herkkiä tuotteita esimerkiksi naarmuuntumiselta ja vahva paperi antaa lisäsuojaa. Vaahtopussit soveltuvat parhaiten elektroniikan, CD:iden DVD:iden tai kirjojen lähetykseen.

Katso myös verkkokaupan pehmustetut kirjekuoret eli vaahtopussit sivu

Turvapussit

Turvapussit

Turvapusseissa on Peel&Seal -suljenta, juokseva numerointi ja yksilöity viivakoodi. Saatavilla omilla mitoilla, painatuksella  ja erikielisillä teksteillä.

Turvapussi on tarkoitettu rahan, arvoesineiden, korujen tai tärkeiden dokumenttien kuljetukseen ja säilytykseen.

Turvapusseissa on Peel&Seal termokemiallinen sulkumekanismi, joka paljastaa kaikki avaamisyritykset. Lisäksi turvapusseissa on juokseva numerointi ja yksilöity viivakoodi. Sama viivakoodi löytyy myös irrotettavassa kuittiosassa.

Turvapussin avulla voit olla varma, että lähetyksesi pysyy vahingoittumattomana ja koskemattomana koko kuljetuksen ajan, sillä siinä on kosteutta hylkivä ja suojaava monikerroksinen muovikalvo. Katso tuotesivu.

Turvapussit ovat saatavilla omilla mitoilla, kustomoidulla painatuksella sekä erikielisillä teksteillä tilaustuotteina. Pyytäkää tarjous ja toteutamme, juuri teille sopivat turvapussit.

Pussit elintarvikkeille ja muille teollisuudenaloille

Läpinäkyvät pussit

Läpinäkyvät pussit suojaavat kulutusta ja kosteutta vastaan. Peel&Seal -suljennan ansiosta pussia on mahdotonta avata vahingoittamatta sitä.

Läpinäkyvät pussimme on valmistettu ensiluokkaisesta, läpinäkyvästä LDPE -kalvosta, joka suojaa hyvin mekaanista kulutusta sekä kosteutta vastaan.

Pusseissa on erittäin vahva ja pysyvä Hot Melt -liima + Peel&Seal liimanauhasuljenta. Kun pussi on suljettu, sitä on mahdotonta avata vahingoittamatta sitä.

Läpinäkyvät pussimme sopivat mainiosti esimerkiksi vaateverkkokauppiaille tuotteiden uudelleenmuovituksiin. Läpinäkyvien pussien teettäminen on muovisten lähetyspussien tapaan mahdollista tehdä omilla mitoilla ja paksuudella, painatuksella, kantokahvalla, tuplasuljennalla, perforoinnilla tai mikroperforoinnilla jne.

Kirkas muoviset pussit ilman painatusta voit tilata suoraan verkkokaupastamme. Pussit ovat elintarvikekelpoisia. Tutustu kokovaihtoehtoihin ja ominaisuuksiin tuotesivulla.

Doypack-pussit

Doypack-pussit

Doypack-pussit ovat pakkamisen uusin trendi. Ne sopivat täydellisesti tuotepakkauksiksi todella monen tyyppisille tuotteille. 

Doypack-pussit ovat pakkamisen uusin trendi. Ne sopivat täydellisesti tuotepakkauksiksi todella monen tyyppisille tuotteille. Pyydä tarjous Doypack-pussien suunnittelusta ja tuottamisesta yrityksellenne. Älä tingi brändin ilmeestä, vaan suunnitellaan teille yhdessä tuoteitanne ja brändiä korostavat pakkaukset.

Kiinnostuitko yrityksellenne kustomoiduista Doypack-pusseista?

Paperipussit

Ruskeasta/valkoisesta paperista valmistettu pussi soveltuu elintarvikekelpoisuutensa vuoksi hyvin esimerkiksi Take-away-tuotteiden pakkaamiseen.

Ruskeasta/valkoisesta paperista valmistettu pussi, taivepohjapussi, keksipussi, elintarvikepussi on monikäyttöinen pussi, joka soveltuu elintarvikekelpoisuutensa vuoksi hyvin esimerkiksi Take-away-tuotteiden pakkaamiseen.

Pakkaamisen kotimainen asiantuntijayritys Pakkaa.fi tuottaa ja suunnittelee pakkaustuotteita yrityksille heidän brändi-ilmeensä mukaisesti. Mieleenpainuvat ja brändiä korostavat mittatilauksena saatavilla olevat paperipussit ja suunnitelupalvelun löydät täältä.

Kartonkikuoret

Kartonkikuori on tarkoitettu ryhtisuojaa vaativien tuotteiden postitukseen. Peel&Seal -suljennan ansiosta kartonkikuori on nopea pakata ja sulkea.

Kartonkikuori on tarkoitettu ryhtisuojaa vaativien tuotteiden postitukseen. Kartonkikuori yhdistää kirjekuoren muodon ja pakkauskotelon jäykkyyden.

Siinä voit lähettää turvallisesti esimerkiksi lehtiöt, valokuvat, esitteet ja muut paperiset dokumentit sekä paksumpia tuotteita, kuten CD- ja DVD-levyt. Peel&Seal liimanauhasuljennan ansiosta kartonkikuori on nopea pakata ja sulkea.

Suunnitellemme ja tuotamme kartokuoret brändi-ilmeenne mukaisesti.

HeVi rullapussi

Kirkas hedelmä- ja vihannespussirulla, joka soveltuu loistavasti esimerkiksi take-away-tuotteille. Rullasta repäistävä pussi on helppo ja nopea käyttää.

Kirkas hedelmä- ja vihannespussi rullassa on käytännöllinen pakkausratkaisu, joka sopii erinomaisesti take-away-tuotteille. Tämä pussi suojaa elintarvikkeet luotettavasti, säilyttäen niiden tuoreuden ja mahdollistaa tuotteiden helpon tunnistamisen läpinäkyvän materiaalin ansiosta.

Rullasta repäistävä pussi on helppokäyttöinen ja säästää tilaa, mikä tekee siitä taloudellisen ja ympäristöystävällisen valinnan. Se soveltuu loistavasti hedelmien, vihannesten ja muiden tuoretuotteiden pakkaamiseen, mutta toimii hyvin myös monenlaisten muiden mukaan otettavien tuotteiden kohdalla.

Fiorella shop lähetys- ja postituspussi

Postitus- ja lähetyspussien valmistusmateriaalit:

Postituspusseissa materiaalivalinta on yksi tärkeimmistä päätöksistä, kun suunnittelette pussia tuotteenne lähetykseen. Ennen valinta on pitänyt tehdä paperin ja muovin välillä, mutta nykyään vaihtoehtoja on runsaasti.

Kysy lisätietoja materiaaleista

Paperi

Paperinen pussi on muuten hyvä valinta, mutta se on kallis, ei kestä kosteutta ja on hauraampi, kuin muovinen pussi. Muovinen pussi voittaa siis teknisiltä ominaisuuksiltaan paperisen ja on myös edullisempi. Valmistusmateriaalina paperi voittaa ekologisuudessa neitseellisen muovin (normaalin muovin), mutta nykyaikaiset lähetys- ja postituspussien valmistusmateriaaleina hyödynnettävät muovit ovat vieläkin ekologisempia valintoja:

Kompostoituva muovi on valmistettu maissin ja sokeriruo’on sekoitteesta

Kierrätysmuovi on valmistettu roskasta sekä tehtaan makkelista (ylijäämästä)

Muovi

Muovin tuotanto itsessään on nykyään ekologista ja nyt kun materiaalina voidaan käyttää kierrätettyä, muuten jätteeseen päätyvää muovia, on ympäristökuormitus minimaalinen verrattuna neitseellisiin raaka-aineisiin. Teknisiltä ominaisuuksiltaan kierrätysmuovi on perinteisen muovin tasoista ja se suojaa lähetyksen mekaaniselta kulumiselta, lialta ja kosteudelta.

Kun kierrätysmuovi kierrätetään muovinkeräyksessä, menee se edelleen uusiokäyttöön ympäristöä kuormittamatta. Jos lähetyspussisi kuitenkin päätyy asiakkaan toimesta sekajätteeseen, menee se samaan paikkaan kuin minne se olisi päätynyt ennen uudelleensyntymistä teidän postituspussiksi, mutta nyt se ehti toimittamaan pakkauksen virkaa tässä välissä.

Yhteenveto:

Kierrätysmateriaalin käyttö muovikasseissa tarjoaa merkittäviä ympäristöetuja, kuten jätteen vähentämisen, energiansäästön ja luonnonvarojen säästämisen. Kuluttajien ja yritysten siirtyminen kierrätysmuovikassien käyttöön tukee kestävää kehitystä ja auttaa vähentämään muovijätteen haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Valitsemalla kierrätysmuovista valmistetut kassit, voit osaltasi edistää ympäristönsuojelua ja kestävää kulutusta.

Kysy lisätietoja materiaaleista
Tuottamamme lähetys- ja postituspussit

Saavuta kustannussäästöjä ja ekologisuutta oikeilla pakkausvalinnoilla!

Valmistamme esimerkiksi verkkokaupalle sopivat postituspussit ja -kuoret asiakkaan mitoilla, painatuksella ja tarvittavilla lisäominaisuuksilla.

Postituspussin suunnittelu alkaa aina pakattavien tuotteiden määrittelyllä. Riippuen tuotteista lähetyspusseja voidaan valmistaa samalla ulkoasulla suoraan useassa koossa.

Pakattavien tuotteiden määrä, koko ja rakenne vaikuttavat olennaisesti oikean lähetyspussin tai -pakkauksen suunnitteluun, siksi suosittelemme olemaan yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näin saamme valittua juuri sopivat pakkaustuotteet teidän tuotteiden postittamiseen, pakkaamiseen, esillepanoon tai varastointiin – tai vaikka kaikkiin niihin.

Suunnitellaan yhdessä käyttötarkoitukseenne täydellisesti toimivat, ympäristöä ja rahaa säästävät postituspussit.

Ota yhteyttä suunnittelupalveluun

Suosi lähetyspussia, lähetyslaatikon sijasta.

Postituspussi vie 70% vähemmän varastotilaa kuin laatikko. Yksi pussi sopii monelle erikokoiselle lähetykselle ja korvaa siten useita pahvilaatikkokokoja. Pakkaaminen on helppoa ja nopeaa sillä pussien sulkemiseen ei tarvita teippiä. Pussin saa tiivistettyä juuri oikean kokoiseksi ja tiivimmin pakatut lähetykset säästävät tilaa kuljetuksessa. Tällä aikaansaadaan kustannussäästöjä sekä ekologisempia rahteja.

Pakkaa.fi mies pahvilaatikko sylissä 500
Pakkaa.fi tarjouspyyntö

Tarvitsetteko tuotteillenne täydellisesti sopivia postituspusseja? Ota yhteyttä.

Tutustu palveluihimme

Pakkaussuunnittelu

Pakkaus­­suunnittelu

Me teemme pakkaussuunnittelusta helppoa! Pakkaukselle sopivan materiaalin, rakenteen ja painotekniikan valitseminen on kokeneille suunnittelijoillemme arkipäivää. Jokaisella pakkauksella on tärkeä rooli logistiikka­ketjussa ja niiden välillä on oltava saumatonta kommunikaatiota, jotta asiakkaalle voidaan tarjota tunnistettava ja ainutlaatuinen brändi­kokemus. Teillä on paras tieto tuotteistanne ja mitä haluatte pakkauksen viestittävän asiakkaillenne. Me jalostamme tämän tiedon toimivaksi pakkaus­koko­naisuudeksi.

Pakkausprosessin tehostaminen

Pakkaus­­prosessin tehostaminen

Pakkausprosessin tehostamisessa käymme läpi vaihe vaiheelta yrityksenne pakkaus­prosessit, pakkausvirran haasteet ja vaatimukset. Analyysin perusteella teemme teille toimenpide-ehdotuksen sekä konkreettiset mallikappaleet ja tarjouksen tuotteista. Analyysin perusteella pystytte helposti vertailemaan nykyisiä prosesseja ja kokonais­kustannuksia, sekä halutessanne tekemään tarvittavat muutokset.

Yli- ja alipakkaaminen

Yli- ja ali­pakkaaminen

Ali- ja ylipakkaaminen ovat yleisiä kompastuskiviä logistiikka­ketjun aikana. Ne aiheuttavat merkittäviä haasteita varastoinnissa, kuljetuksissa ja lopulta asiakas­tyytyväisyydessä. Näiden kahden ääripään välttäminen on olennaista optimaalisen varaston­hallinnan ja tehokkaan logistiikan saavuttamiseksi. Kanssamme varmistat, että pakkausten materiaali- ja rakenne­valinnat ovat parhaat mahdolliset kuhunkin pakkaus­tarpeeseen. Pakkauksen tulee suojata tuotetta ollen samalla mahdollisimman ekologinen ja kustannus­tehokas.

Miten pakkaus aktivoi asiakasta

Miten pakkaus aktivoi asiakasta?

Pakkaus on monipuolinen ja tehokas markkinointityökalu. Tuotepakkaus ei pelkästään suojaa tuotetta, vaan myös viestii brändistä, houkuttelee asiakasta hyllyn äärelle visualisuudellaan ja välittää tärkeitä tietoja tuotteesta. Hyvin suunniteltu pakkaus erottaa tuotteen kilpailijoistaan ja luo positiivisia mielikuvia, mikä vaikuttaa ostopäätökseen. Lopullinen ostopäätös on monien tiedostamattomien valintojen summa. Tähän tarjoamme tutkimusdataa jota voidaan hyödyntää pakkauksen ulkoasussa ja todennäköistämään juuri teidän tuotteen valinta kaupan hyllyltä.

Pakkausten CO2-kompensointi

Pakkausten CO2-kompensointi

CO2-kompensoitu pakkaus on Pakkaa.fi, Istutapuita.fi ja Suomen ympäristöopisto Sykli Oy:n yhteistyössä luoma hanke, jossa pakkauksen koko elinkaaren päästöt lasketaan ja kompensoidaan täysmääräisesti istuttamalla puita Suomeen. Hiilijalan­jälkilaskelma ja kompensointi sisältää materiaalien hankinnan ja esiprosessoinnin, tuotannon, logistiikan, sekä loppukäytön. CO2 -kompensoitu pakkaus on konkreettinen ja dataan perustuva keino minimoida ympäristövaikutukset ja tukea yrityksenne kestävän kehityksen tavoitteita.